Sivut uudistettu marraskuun 18. päivänä vuonna 2008 | Sivut suljettu kesäkuun 10. päivänä vuonna 2009
Colisdragons
The End.

Hei, rakas kävijä! Nyt se on viimeinkin loppu.
Maaliskuun kolmaskymmenes päivä olin aivan onnessani; Colisdragons, elämäni ensimmäinen kotisivuni täytti vuoden! Sen jälkeen olin uutta intoa täynnä, tein paljon töitä näiden sivujen eteen. Ainakin omasta mielestäni, en tiedä teistä muista, enkä käsityksestänne 'paljon'. Mistä sen mukamas voisin tietää? Tällöin ajattelin, että en varmaan koskaan lopeta, korkeintaan joskus yläasteen yhdeksännen luokan alussa, eli joskus viiden vuoden kuluttua jos silloinkaan.
Nyt ei enää ole niin.
Ei todellakaan.
Monet asiat vaikuttavat tähän päätökseen lopettaa tämä sivusto. Ehkä suurin vaikuttaja asiaan oli kävijöiden puute. Tiedän, etten ollut todellakaan mikään ahkera mainostaja, mutta sen verran kun toisten sivuilla käyn.. On todella masentavaa kirjautua kerta toisensa jälkeen Shinybookiin, jolloin kaikki vieraskirjat vilkuttavat nollaa. Älkää kumminkaan ajatelko, että se olisi teidän vikanne. Se, että Colisdragons lopetti. Ei, älkää kuvitelko niin! Syy piilee monessa seikassa. Suntuubi alkoi maistua raa'alta kananmunalta (en ole koskaan pitänyt munista), Freewebsin innostus oli kymmenen lukemilla. Maaliskuun ulkoasu, vain ja ainoastaan maaliskuun ulkoasu jäi esille, ja nyt pyöritään sentään jo kesäkuussa! Asiaaan vaikutti myös paljon piirrustustaitoni ja ylipäätään työni. Galleriassa loisti tasan yksi työ, johon en siihenkään ollut kovin tyytyväinen. Kukaan kävijöistä ei ottanut yhteyttä, eikä osallistujia ollut kilpailuihinkaan. Luulen, ettei kävijöitä ylipäätään ollut. Fizda ja Mori tietenkin (luuloni mukaan) kävivät välillä sivuilla, kiitos siitä! En kumminkaan yksinkertaisesti jaksa / viitsi pyörittää kotisivua parin kävijän takia.
Nyt tästä eteenpäin uskon, että näemme ja tapaamme täällä virtuaalimaailmassa. Vieraskirja on avoinna 24 h / vrk, ja tarkastelen sitä aina parin päivän välein. Olen myös valmistelemassa (toivottavasti) pian valmistuvaa kotisivua, Freewebsiin. Nimeksi tulee: Sonoko de boku. Toivon että Websin sivupalvelin tuottaa lisää innostusta elämääni. Osoitteen laitan tänne kun sivut valmistuvat. Sitä ennen näkemiin!
Kiitokset kaikille Yhteistyöläisille, (jopa niille epäaktiivisillekin)
Kiitokset kaikille, jotka vaivautuivat lukemaan edes Etusivun tekstin loppuun saakka (vaikka mahdollisesti harpoitte vähintään pari riviä?),
ja
kiitos sinulle, joka luit tämän tekstin =)
Tapaamme pian Sonoko de bokussa!
Teidän,
Columbine